lauantai 22. syyskuuta 2012

Tutkimusretki naapurustoon

Muutama päivä takaperin tein pienen tutkimusretken kameran kanssa meidän naapurustoon. Löysin mm. Azalea Avenuen, eli Atsalea Avenuen. Niille, jotka eivät ymmärtäneet tämän informaation komedia-arvoa kerrottakoon, että meidän pupun nimi on Atsalea.  Meidän lähellä on myös Walnut Street :D Briteillä on selkeästi tarve nimetä katunsa kukkien tai elintarvikkeiden mukaan.  Kadut on etenkin keskustassa nimetty myös henkilöiden tai teeman mukaan. Arndaleen johtaa mm. katu nimeltä Market Street.  



Sitten meidän naapurustossa on aivan julmettu määrä kissoja, jotka saa juoksennella vapaana. Meidänkin takapihalla on välillä naapurin kissoja tappelemassa tai ottamassa aurinkoa. Kyllä, uskokaa tai älkää, täällä sateen luvatussa maassa paistaa joskus myös aurinko! 

Ilma on täällä vielä niin lämmin, että ruusutkin kukkivat vielä. Voi tietysti myös olla, että nämä ruusut ovat jotain harvinaisen sitkeitä yksilöitä.


Sitten muutama sana liikenteestä! Se on periaatteessa samanlainen kuin Suomessa, mutta väärällä puolella. Kuitenkaan käytännössä, se ei ole. Täällä on todella harvassa suojateitä ja usein paikalliset marssivatkin keskelle tietä ja odottavat, että joku antaa tietä. Autoilijat, kyllä antavatkin hyvin nopeasti tietä ja ovat selkeästi tottuneet näihin, suomalaisen mielenlaatuun vaarallisiinkin tienylityksiin! Olen päätellyt, että tie on turvallista ylittää silloin kun paikallisetkin ylittävät, jos suojatietä ei ole lähettyvillä. 

Bussit ovat täälläkin kaksikerroksisia, Doubledecker on niiden nimi. Täällä ne eivät kuitenkaan ole punaisia, kuten usein Lontoossa. Manchesterissä ne ovat vähän kaikenvärisiä, riippuen siitä, minkä yhtiön busseja ne ovat. Doubledeckerin yläkerrassa on kyllä siistiä istua, näkee maisemat paljon paremmin, kuin alhaalla. 


EDIT: Unohdin kertoa torstai päivän kohokohdasta, eli saimme vihdoin lämmmityksen toimimaan ja kuuman veden keittiön ja vessan hanoihin. Jaan kanssanne myös hulvattoman kertomuksen samaiselta päivältä. Täällä suihkun saa päälle vetämällä narusta, joka on vessassa. Meidän kämppikset eivät ole kuitenkaan tienneet tätä, vaan he ovat keittäneet vettä keittiössä sankoon. Sangon he ovat sitten kantaneet yläkertaan vessaan ja sekoittaneet siellä sankoon kylmää vettä. Tällä tyylillä he ovat siis käyneet suihkussa viimeiset kuukauden, eikä heille ole tullut mieleenkään vetää vessan naruista, ja kokeilla mitä tapahtuu! Hajosin totaalisesti kun kuulin tämän kertomuksen. Väsyneenä, tarinan komedia-arvo oli suorastaan taivaissa :D

Sitten loppuun vielä fiilistely kuvia lähialueilta, olkaa hyvät:


Tämmöistä tällä kertaa :D

4 kommenttia:

  1. Atsalea Avenue :D Ehkä Atsiksen häkin kylkeen vois kiinnittää tommosen kyltin niin ihmiset tietäis kulkevansa Atsalean Omalla Reviirillä xD Hienoja kuvia! Ja kuulostaa siltä että alat tulla tutuksi paikan kanssa. Oon vähän kade vaikka viihdynkin kotona :D

    <3, Lucky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käyn yön pimeydessä irroittamassa toisen kylteistä :D Tosin silloin kyltti pitäisi varmaan laittaa meidän ulko-oveen, koska Atsiksen mielestä koko asunto on sen valtakunta.

      Alan jo todella viihtyä täällä ja lähikulmatkin ovat jo tuttuja, suurimmalta osin. :D

      Poista
    2. Hyvä hyvä :) Hei muuten! Siltä varalta ettet onnistu kidnappaamaan oikeaa Tom Hiddlestonia mulle sieltä niin voisit ehkä pitää silmät auki jos sattuisit bongaamaan tällasen lehden http://25.media.tumblr.com/tumblr_lxqzgao4lv1qmgo5ko1_500.jpg :D 1883 Magazine siis, ja siinä on iso Hiddleston-photoshoottijuttu. Oisin ehkä aika onskana siitä <3 xD

      -Lucky

      Poista
    3. Pidan silmat auki lehden varalta, silla luulen etta Hiddlestonen kidnappaaminen selviaisi viimeistaan lentokentalla, kun hyvin koulutetut tullipiskit haistaisivat Hiddlestonin ominaistuoksun :)

      Poista