Is Finland somewhere near Spain?

Heipsan kaikki! 

Muutama viikko on täällä nyt majailtu ja koti-ikävä alkaa nostaa päätään. Etenkin aina silloin, kun joku homma menee pieleen tai kun en osaa jotain. Tätähän sitten tapahtuukin lähes päivittäin, sillä projektimme ei etene ja vietän työpäiväni pohtien mitä tehdä kun tämä ei etene. 

Meillä oli kokous Elviksen kanssa, mutta sen saldo oli aika laihaa, noin lohdullisuuden kannalta. Meitä verrataan jatkuvasti kahteen tyttöön, jotka olivat täällä viimevuonna, kuinka he olivat niin reippaita ja itsevarmoja ja tekivät kaikki tuosta noin vaan. No minä tai Antti ei olla Vilma tai Gloria, joten meitä ei pitäisi verrata keskenään! 

Meidän ajatukset tästä harjoittelusta ei käyneet aivan yksiin Elviksen ajatusten kanssa. Olimme aivan varmoja, että tulemme tänne valmiisiin projekteihin antamaan, ehkä lisä näkökulmia ja uusia tapoja tehdä asioita, mutta ei. Kokouksen perusteella, viime vuonna täällä olleet tytöt, tulivat lähes vastaperustettuun järjestöön, jossa oli paljon työntekijöitä ja tukea saatavilla Elviksen lisäksi. No meillä on tukenamme vain Elvis, joka on kovin kiireinen mies.  

Vähän lohduttaa kuitenkin se, ettei projektimme lopputulosta painoteta arvioinnissa vaan sitä kuinka paljon yritimme ja laitoimme itsestämme projektin onnistumiseen. Koen, että minun on vaikea antaa itsestäni kaikkea, sillä sydämenipalo tälle projektille ei turhautumiseni takia oli missään määrin suuri. 

Maanantaina meillä on tapaaminen vapaaehtoisten kanssa, katsotaan mitä siitä sitten syntyy. Vaikka olen joka päivä tekemisissä tämän projektin kanssa, en koe että tietäisin oikeasti mitä teen ja miksi sitä teen! Elvis myös luuli, että olemme muutamaa kuukautta vaille valmiita Sosionomeja ja ihmetteli, miten emme pysty ottamaan vastuuta ja tekemään itsenäisiä päätöksiä. Pystyisimme kyllä, jos tietäsimme mitä olemme tekemässä! Elviksen ilme, oli näkemisen arvoinen, kun kuuli, että meillä on vielä 1,5 vuotta koulua jäljellä ja yksi harjoittelukin olisi vielä tulossa! En myöskään usko, että Elvis on lukenut antamiani papereita, joista mm, selviäisi, mitä on tulla vieraaseen työyhteisöön vieraaseen maahan ja millainen on hyvä harjoitteluohjaaja.

Pidän Manchesteristä kaupunkina aivan tavattoman paljon, enkä siis ole tulossa maitojunalla kotiin, vaikka vaikeaa välillä onkin ja itkupotkuraivarinarttuhepuli ei ole aina kaukana. Ehkä tämä tästä, kun saadaan ne vapaaehtoiset kasaan ja vaihdetaan heidän kanssaa ajatuksia meidän projektista.

Myös työkaverit ovat mukavia ja auttavat kun apua kysyy. Eräs työkavereista kysyi, että onko Suomi, jossain Espanjan lähellä, sillä puheeni kuulosti espanjalta kun puhuin suomea nopeasti.  Vastattiin tähän, ettei se kyllä ole, Englantikin on lähempänä :D Eräs kämppäkaveri myös luuli, Helsingin sijaitsevan Norjassa. Hauskoja nämä ihmiset täällä. Monelle on myös yllätys, kun kerron, että Nokia on suomalaisten keksintö.

Sitten vielä muita kuulumisia: Teenapsuttimeni tuli tiensä päähän aiemmin tällä viikolla. Yritin korjata sen, mutta turhaan. Oli siis aika hankkia uusi napsutin. Marssin lähikauppaamme Tescoon ja kysyin yksittäisen teenhauduttajan perään. Myyjä ei ymmärtänyt kysymystäni. Otin laukustani hajonneen napsuttimen demonstroidakseni mitä etsin. Myyjä katsoi napsutinta hetken hiljaa ja totesi sitten ei ole koskaan nähnytkään mitään sellaista! Täällä sateen ja teen luvatussa maassa, ei olla kuultukaan teenapsuttimesta! Jouduin siis ostamaan sellaisen siivilän, jolla teetäni nyt hauduttelen. 

Viimeinen asia on osittain kysymys teille lukijani, sillä itse en osaa päättää. :D Löysin nimittäin Tescosta aivan naurettavan halvalla teepannuja! Pannuja on kolmea lajia, kerman värinen keraaminen n. 4 euroa (käänsin hinnat euroiksi), musta keraaminen n. 5 euroa ja lasinen teepannu n. 6 euroa. Tykkään kaikista, mutta en tee kolmella pannulla mitään, etenkin kun kotona on jo valkea ja musta, jossa on ruusukuvioita. Pidän kaikista, kerman värinen kävisi melko lailla kaikkien astoiden kanssa, toisaalta musta voisi olla tyylikäs, vähän kuin noidan pannu. Lasisesta puolestaan erottuisivat hautumassa olevat teenlehdet ja sekin kävisi monen kanssa. Mitä mieltä siis olette, kerma, musta vai lasinen? 

 Nyt Hanna kiittää ja kuittaa ja lähtee aamupala ostoksille. Huomasin herätessäni ettei meille ole lainkaa aamupala tarvikkeita.

Tutkimusretki naapurustoon

Muutama päivä takaperin tein pienen tutkimusretken kameran kanssa meidän naapurustoon. Löysin mm. Azalea Avenuen, eli Atsalea Avenuen. Niille, jotka eivät ymmärtäneet tämän informaation komedia-arvoa kerrottakoon, että meidän pupun nimi on Atsalea.  Meidän lähellä on myös Walnut Street :D Briteillä on selkeästi tarve nimetä katunsa kukkien tai elintarvikkeiden mukaan.  Kadut on etenkin keskustassa nimetty myös henkilöiden tai teeman mukaan. Arndaleen johtaa mm. katu nimeltä Market Street.  

Sitten meidän naapurustossa on aivan julmettu määrä kissoja, jotka saa juoksennella vapaana. Meidänkin takapihalla on välillä naapurin kissoja tappelemassa tai ottamassa aurinkoa. Kyllä, uskokaa tai älkää, täällä sateen luvatussa maassa paistaa joskus myös aurinko! 

Ilma on täällä vielä niin lämmin, että ruusutkin kukkivat vielä. Voi tietysti myös olla, että nämä ruusut ovat jotain harvinaisen sitkeitä yksilöitä.

Sitten muutama sana liikenteestä! Se on periaatteessa samanlainen kuin Suomessa, mutta väärällä puolella. Kuitenkaan käytännössä, se ei ole. Täällä on todella harvassa suojateitä ja usein paikalliset marssivatkin keskelle tietä ja odottavat, että joku antaa tietä. Autoilijat, kyllä antavatkin hyvin nopeasti tietä ja ovat selkeästi tottuneet näihin, suomalaisen mielenlaatuun vaarallisiinkin tienylityksiin! Olen päätellyt, että tie on turvallista ylittää silloin kun paikallisetkin ylittävät, jos suojatietä ei ole lähettyvillä. 

Bussit ovat täälläkin kaksikerroksisia, Doubledecker on niiden nimi. Täällä ne eivät kuitenkaan ole punaisia, kuten usein Lontoossa. Manchesterissä ne ovat vähän kaikenvärisiä, riippuen siitä, minkä yhtiön busseja ne ovat. Doubledeckerin yläkerrassa on kyllä siistiä istua, näkee maisemat paljon paremmin, kuin alhaalla. 

EDIT: Unohdin kertoa torstai päivän kohokohdasta, eli saimme vihdoin lämmmityksen toimimaan ja kuuman veden keittiön ja vessan hanoihin. Jaan kanssanne myös hulvattoman kertomuksen samaiselta päivältä. Täällä suihkun saa päälle vetämällä narusta, joka on vessassa. Meidän kämppikset eivät ole kuitenkaan tienneet tätä, vaan he ovat keittäneet vettä keittiössä sankoon. Sangon he ovat sitten kantaneet yläkertaan vessaan ja sekoittaneet siellä sankoon kylmää vettä. Tällä tyylillä he ovat siis käyneet suihkussa viimeiset kuukauden, eikä heille ole tullut mieleenkään vetää vessan naruista, ja kokeilla mitä tapahtuu! Hajosin totaalisesti kun kuulin tämän kertomuksen. Väsyneenä, tarinan komedia-arvo oli suorastaan taivaissa :D

Sitten loppuun vielä fiilistely kuvia lähialueilta, olkaa hyvät:

Tämmöistä tällä kertaa :D

Turhaan, että tänne tulleet, suotta ette saapuneet

Heipsan kaikille! 

Kaksi harkka päivää ja takana ja olo alkaa olla ahdistunut turhautunut ja hieman pettynytkin. Samalla sekaan lisätään myös ihan pieni innostuksen tunne ja onnistumisen toivoa. 

Maanantaina aloitettiin siis harjoittelu ja saatiin ensi töiksemme huomata, että kaikki se mitä meille oli koulusta sanottu seurailusta ja valmiisiin projekteihin osallistumisesta on ihan puppua! Meille Antin kanssa lätkästiin, jonkun Olivian aloittama projekti lasten köyhyydestä ja nuorten työttömyydestä, ja sanottiin että, " noniin, täs ois tämmönen, tehkääs valmiiksi ja miettikään Exit-plan, jotta projekti jatkuu teidänkin jälkeen..." 

Sillä lailla, en ole koskaan tehnyt minkään moista projektia alusta, joten eilinen meni massiivisen turhautumisen ja itkupotkuraivarin partaalla keinumisessa. Tänään värkättiin mind map tulevasta projektista ja tunnelin päässä alkoi näkyä valoa ihan pikki-pikki-riikkisen verran. Tehtiin myös toimintasuunnitelma meidän projektille, eli missä, milloin ja miten mitäkin tapahtuu. Nyt odotellaan Elviksen hyväksyntää sille. 

Tällä viikolla pitäisi myös mennä yliopistoihin ja lukioihin värväämään vapaaehtoisia mukaan projektiin. Me päätettiin Antin kanssa, että panostetaan täysillä vaan kahteen päätapahtumaan, joilla kerätään rahaa siihen kampanjaan. Antti järjestää futisturnauksen, jonka yhteydessä on kanttiini ja sen tuotto menee meidän kampanjaan. Minä puolestani organisoin muotinäytöksen, koska H-PAN omistaa ihan valtavan hyvät tilat sen järjestämiseen. Niillä on lava ja valot ja kunnon PA-kamat, ja vielä ihmisiä, jotka voi auttaa sitten näytöspäivänä em. asioiden kanssa. 

Muotinäytös ja futisturnaus ovat siis valo tunnelin päässä, samoin se, että Elvis sanoi tänään olevansa innoissaan muotinäytös-ideasta, kun niillä ei koskaan ennen oo ollut mitään vastaavaa:D Elvis on tosi vaativa, mut samaan aikaan tukee ja rauhoittelee meitä kun me heilutaan siellä itkupotkumähaluunkotiin-tilan partaalla.

Ja jotta elämä ei vaikuttais teidän silmissä aivan kurjalta täällä, laitan vielä kuvan jostain, jonka Antti löysi ja osti meidän lähikauppa Tesco:sta. Tesco on täällä vähän kuin pirkka ja Tesco kauppana vastaa meidän Prismoja, Citymarketteja ja Jumboja. 

Laitoin kuvaan vertailun vuoksi puolen litran juomapullon. Ja täällä ihmetellään, miksi porukka on ylipainoista...

Eksy, niin opit?

Heipsan kaikki siellä lähellä ja kaukana!

Ensimmäinen kokonainen päivä takana ja jalkoja särkee! Ollaan kahden päivän aikana kävelty todella paljon ja hoidettu miljoona asiaa. Nyt on puhelimessa brittiläinen sim-kortti ja bussilippu jolla pörrätä ympäri kaupunkia. Kuukauden bussilippu maksaa täällä alle 22-vuotiaalta £51, eli aika samoissa hinnoissa liikutaan kuin Suomessakin. Opiskelija-alennusta ei tipu, koska en opiskele missän Manchesterin koulussa.

Tänään oli eksy Manchesteriin ja opi käyttämään paikallisbusseja -päivä. Pääsimme kohtuullisen helposti kyllä Piccadilylle, joka oikeastaan on kaiken keskus täällä. Sieltä kotiin pääseminen olikin oma lukunsa. Meille sanottiin, että bussilla 219 pääsee helposti ja näppärästi kodin lähelle. No pääsee varmasti, jos tietää missä jäädä pois. Me ei tiedetty, joten mentiin päätepysäkille Ashtoniin, jonne menee Piccadillyltä 36 min. Löydettiin paikallinen Ikea, josta ostin pöydän huoneeseeni £5. Ashtonista huristeltiin toisella bussilla takaisin Piccadillylle, josta huristettiin bussilla 203 kohtuu lähelle meidän taloa. Ostin myös jo yhden tuliaisen ihanalle Marille, mutta siitä ette saa kuvaa ennenkuin Mari on saanut tuliaisen itselleen  :D

Loppun vielä kuvia selostusten kera meidän talosta. Ja kyllä talon yläkerrassa on kokolattiamatto:D Keittiöstä en ottanut kuvia, jotta kenenkään mielenterveys ei järky, olen nimittäin nähnyt hygieenisempiäkin tiloja. Ollaan Antin kanssa siivoamassa se kunnolla tässä ennen maanantaita, katsotaan kuvia sitten :D

 Siinä meidän kadun nimi. Täällä on muitakin hauskoja kadunnimiä, kuten Garlic Street ja Cherry Lane! 

 Meidän talon etupuoli 

Takapiha, ja vähän naapureidenkin 

Pelottavan jyrkkä portaikko, joka johtaa minun, Antin ja Patrickin huoneisiin. Minun ja Antin lisäksi täällä asuu siis Patrick ja David, kaksi erittäin mukavaa ja avuliasta afrikkalaismiestä.

Seinissä on sentään kauniit tapetit :)

Huoneestani tulee kuvia, kunhan saan sen kuvattavaan kuntoon, tavarat kun ovat vielä hieman levällään täällä.

Manchester alkaa vaikuttaa mukavalta kaupungilta ja meidän asuinalue, Gorton, on myös ihan mukava. Minulla on vielä hieman hankaluuksia erottaa meidän talo muista, sillä kaikki talot näyttävät samalta täällä. Erilaista on vain ulko-ovet :D 

Tämmöistä ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen kuuluu tänne. Lisää juttuja on taatusti tulossa joten pysykää kuulolla. Lisää kuvia tästä päivästä voi käydä kurkkimassa täältä

Cheddar ja miten se liittyy vaihtoon?

Heipsan kaikki ihanat lukijani! 

Huomenna olen tähän aikaan jo Manchesterissä, sillä koneen kokka nousee huomenna 8.25, kohti Manchesterin lentokenttää. Jännittää paljon, mutta samalla olen aivan hirveän innoissani kaikesta tulevasta. 

Ensimmäinen koitos huomenna on selvitä lähtöselvityksestä ja laukuista ilman lisäkuluja. Olen tänään sataan kertaan pakannut ja punninnut ja poistanut tavaraa laukustani, jotta ruumaan menevä laukku olisi ainakin kilon alle 20kg ja onnistuinkin! Käsimatkatavaratkin panaivat alle sallitujen 23kg:n rajan! (Lähinnä sen takia, että mitat täyttävät laukut ovat onnettoman kokoisia!)

Seuraava koitos on, kun pääsemme Manchestetrin lentokentälle. Meitä ei nimittäin kukaan tule vastaan, vaan jouduimme laukkuinemme etsimään juna-aseman ja huristamaan junalla Manchester Piccadilly Train Stationille, josta H-PAN:n väki tulee meidät noutamaan. Pitäisi kuulema olla helppo homma ja eksyä ei kuulema voi...no se nähdään huomenna.

Sitten otsikon asiaan. Sain Elvikseltä, joka siis vastaa meidän harjoittelusta H-PAN:ssa, viestin jossa kerrottiin asuntomme osoite. Repesin koulumme ATK-luokkaan aika huolella; osoitteeni on 7 Cheddar Street ! Asun juustotiellä :D Olen aivan ahdistuksissani asunnon suhteen, sillä en lainkaan tiedä sen varustetasoa. Raahaan täältä jopa lakanat, siltä varalta, että siellä ei ole. Olemme Antin kanssa myös pohtineet mahtaako siellä olla millaisia astioita ja toivomme kovasti että huoneisamme on sänky ja vaatekaappi... No tämä selviää  huomenna ja toivottavasti loppuviikosta teillekin, kun saan netin hankittua.  Loppuun vielä kuva tavarapaljoudesta, olkaa hyvä: 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Hanna kuittaa ja kirjoittaa seuraavan kerran muilta mailta!