Hei!
Huomenna tähän aikaan olen lentokoneessa matkalla lumiseen ihanaan Suomeen! Tänään vietän siis viimeistä kokonaista päivää Manchesterissä. Nämä kolme kuukautta ovat olleet täynnä uusia kokemuksia, haasteita ja onnistumisia.
Olen tavannut todella ihania ja sydämellisiä ihmisiä, joita tulee taatusti ikävä. Tämän reissun lopputuloksena saattaa olla erään elämäni periaatteen murtuminen, eli liittyminen naamakirjaan! Älkää nyt siellä kuitenkaan siellä ruudun toisella puolella vielä innostuko, en ole vielä ihan vara tästä asiasta :D
Viimeinen päivä on kulunut rennosti. Kävin aamulla meidän lähellä olevassa aasi keskuksessa rapsuttelemassa aaseja! Ne oli niin söpöjä! Tilalla oli myös todella valtavan kokoinen luppakorvakani ja kaksi hieman pienempää. Olisin voinut ottaa sen ison mustan luppiksen kotiin Atsikselle kaveriksi. Kaupungillakin ehdin käydä nappailemassa viimeiset valokuvat ja nauttimassa kupposen teetä.
Pakkausahdistus on vaivannut jo pidemmän aikaa ja vielä olisi muutama asia survottavana laukkuun. Toivotaan ettei kilorajat ylity ja jos ylittyy niin sitten tämä neiti pukee loput vaatteet yllensä ja näyttää muutaman kilon isommalta kuin normaalisti :D Ne on kuulkas ihanat ystäväni teidän tuliaiset, jotka siellä matkalaukussa painaa :D
Tiedän lähteväni huomenna kotiin, mutta jotenkin en ole ihan vielä sisäistänyt sitä. Olen toisaalta valtavan innoissani ja toisaalta haluaisin vielä jäädä tänne. En harjoitteluun, mutta lomailemaan. Paljon olen ehtinyt nähdä, mutta paljon jäi nähtävää seuraavalle kerralle. Jos ei olisi häitä parin vuoden päässä, tuhlaisin kesätyörahani ja tulisin tänne kesän lopussa uudestaan, nimittäin Bon Jovia katsomaan. Ilma täällä on myös lämmin verrattuna Suomeen ja luntakaan ei ole näkynyt. Vähän on kuuraa ollut maassa, mutta se ei ole lunta. Tiedostan, että Suomessa on paljon lunta tällä hetkellä, mutta jotenkin en ole sisäistänyt sitä. Saattaa olla pieni kulttuuri tai ehkä paremmin ilmastoshokki luvassa kun astun ulos Helsinki-Vantaan lentokentältä.
Olen myös jo ehtinyt tottua tähän vääränpuoleiseen liikenteeseen ja olen 95% varma, että kävelen parkkipaikalla kuskin paikalle ennenkuin tajuan, että nyt ollaan oikeanpuoleisessa autossa ja liikenteessä :D Pohdittiin myös Antin kanssa, että onkohan outoa mennä bussiin Suomessa kun ei olekaan portaita yläkertaan. Sekin on jo pitkän aikaa tuntunut ihan normaalilta.
Ehdin osallistua myös anglikaaniseen messuun, se oli mukava kokemus ja kaivattu vaihtelu SOL-housen kirkkoon. Tiesin miten homma toimii ja tunsin olevani kotoisammassa ympäristössä. Seurakuntalaiset olivat kaikki n. 60+, mutta ottivat minut todella hyvin vastaan ja viimeisessä messussa johon osallistuin esirukouksessa mainitsivat minut nimeltä ja rukolivat turvallista kotimatkaa ja samalla Suomen ev-lut-kirkon puolesta. Tuntui hyvälle ja lähdin onnellisena pois messun jälkeen.
Summa summarum, vaihtoni on ollut hieno kokemus ja Englanti maana sellainen jonne taatusti matkaan uudestaa. Manchester on kiva kaupunki, jossa on rento tunnelma. Ihmiset ovat kaikki yhtä bussipysäkillä ollutta nuorukaista lukuunottamatta, erittäin mukavia. Olen ylpeä siitä, että olen omaksunut myös täällä vallitsevan small talk-kulttuurin. Ja puheeseeni on tarttunut ihan pieni brittiaksentin vivahde. Uskon, että jos olisin ollut täällä vuoden aksentti olisi tarttunut vahvemmin.
Kiitos kaikille tätä blogia lukeneille ja kommentoineille. Kommentit antoivat voimia ja niitä oli aina mukavaa lukea. Jätän tämän olemaan ja saatan tässä vielä joulunalusviikolla postailla tänne kuvia matkani varrelta.
Tämä oli viimeinen postaus Manchesteristä. Kiitos ja niiaus!