Sisäinen svengi ja muita kuulumisia

Heipsan taas!

Aikajuna on kääntynyt jo kotimatkalle. Toisaalta olen siitä äärettömän onnellinen, sillä kaipaan niin monia asioita kotoa. Toisaalta, olen ja viihdyn edelleen täällä Manchesterissä aivan hurjan hyvin. Hulluina hetkinäni, kun Manchester on pukeutunut syksyn sävyihin ja aurinko eksynyt tähän pieneen saarivaltioon, voisin kuvitella asuvani joskus täällä.

Kaupunkina todella pidän Manchestristä. Se on sopivan pieni ja kuitenkin täältäkin löytyy näkemistä ja tekemistä. Aijun kanssa kävimme mm. Imperial War Museum Northissa. Sen näyttelyn jälkeen arvostaa taas rauhan aikaa. Jalkapallo fanille kaupungilla on tarjota kahden joukkueen kotipelejä ja niiden lisäksi Jalkapallo museo sekä tietysti jalkapallolle omistautuneita pubeja.

Fashionistan ja shoppailijan tarpeet täyttää jo moneen kertaan mainitut Arndalen ja Affleckisin ostoskeskukset. Vintagea ja second hand-tavaraa halajavan kannattaa ehdottomasti etsiä tiensä Nothern Quarteriin. Pikku putiikit ja rauhallinen meininki ovat sen kaupungin osan vetovoima. Suomalaisena kaipaan aika ajoin luonnon helmaan ihmettelemaan Taivaan Isän lahjoja. Luonnonkaipuuni Debdalen ulkoipuisto täyttää paremmin kuin hyvin. Salford Quaysin alue on todella "posh" ja mm. BBC:n päämaja sijaitsee siellä. Sinne kannattaa mennä, ihan vain huomatakseen, miten 9 minuutin ratikkamatkan aikana rahalla on merkitystä ja kuinka paljon  alueen hienot talot eroavat Gortonista. 

Pienen matkan päässä Manchesteristä on Liverpool, joka sekin on ihan mukavan oloinen kaupunki. Junalla Lontooseen menee n. 3 tuntia ja bussilla n. 5 tuntia. Noin puolen tunnin junamatkan päässä on Jane Austen fanien sydämiä hellivä alue. Siellä on nimittäin kuvattu BBC:n versio Ylpeys ja Ennakkoluulo -kirjasta. Pemberleyn kartanoa esittänyttä taloa pääsee ihailemaan sekä sisältä, että ulkoa. Talossa on myös mahdollisuus kiskoa ajan vaatteet niskaan ja lähteä vaeltamaan puistoon. Arvatkaa kuka yrittää mahduttaa viimeisille viikoille viisitin sinne!

Kaikesta hyvästä huolimatta, täälläkin on varjopuolensa ja omat arjen murheet. Harjoittelu ei ole ollut sitä mitä tulin täältä hakemaan enkä koe tekeväni mielekästä työtä. Otin Elviksen kanssa yhteen aiemmin tällä viikolla, muotinäytöksen tiimoilta. Olin ajatellut perua koko homman, sillä vapaaehtoisia tuntuu olevan toivottoman vaikea saada. Elvis oli erimieltä ja niin poistun hänen toimistostaan näyttäen vähintäänkin myrskypilveltä. Kolistelin tieni alakertaan, jossa vietin hyvän tovin itkien pois ikävääni ja pahaamieltä. Sieltä palattuani silmät turvoksissa ja punaisina, pistin jälkiraivon puuskassani tuulemaan ja tein aikataulun ja pistin lisää vapaaehtoismainoksia menemään. Nyt sitten toivotaan parasta. 

Talo, jossa asumme tuottaa tasaisin väliajoin myös huolta ja murhetta. Kaasu- ja sähkö on riippuvainen säännöllisistä "täytöistä", eli rahan lisäämisestä mittariin. Tästä on vastuussa kämppäkaverimme David. Hän on kuitenkin välillä pitkiäkin aikoja poissa ja aika ajoin, usein sunnuntaisin, saan huomata kaasun loppuneen. Tämä tarkoittaa sitä, että myös lämpimän veden ja lämmityksen tulo loppuu. Talot täällä on jo valmiiksi kylmiä ja lämmityksen ja lämpimän veden puute lisää palelun määrää. Meidän keittiön ikkuna, ei mene kiinni, vääntyneen raudan takia, eli keittiössä on todella kylmä. Elviksen tuttava on jo pariin kertaan käynyt sytyttämässä keskuslämmityksen uudelleen. Käytännössä tiedämme kaikki miten se tehdään, mutta kahden viikonm yrittämisen jälkeen ainakin minä olen luovuttanut. Sillä Elviksen tuttavalla on taikaa käsissään.  Talossa on myös jonkun verran varmaan hometta. En kuitenkaan ole huomannut saaneeni mitään oireita täältä. Tähän voi vaikuttaa se, että loppujen lopuksi talossa tulee vietettyä aika vähän aikaa. 

Lisämurhetta tarjoaa myös suihku. Se on tällä hetkellä rikki, eli peseytyminen tapahtuu mökkityylillä; Lämmintä vettä sankoon, sanko yläkertaan, siellä läträtään vesi sopivaksi ja sitten pesulle. Sanko riittää juuri ja juuri hiusten ja vartalon pesuun. Hoitoainetta on turha kuvitella laittavansa, tai saa lämmittää toisen sangollisen vettä, ja siihen kuulkaa menee tovi jos toinenkin.  

H-PANin yhteydessä oleva Source Of Life-kirkko, aiheuttaa myös tunteiden vuoristorataan. Laulan sinnikkäästi kuorossa ja alan pikkuhiljaa oppia kappaleet. Kuitenkin huonona päivänä koti-ikävän myllertäessä, pienikin epäonnistuminen tuntuu ylitsepääsettömältä. Tänään kuitenkin huomasin jotain muuttuneen. Osasin, svengasin ja nautin siitä mitä tein aivan tavattoman paljon. Olen alkanut löytää omaa sisäistä svengiäni. Afrikkalais-mausteinen kirkkomeininki on kerrassaan mahtavaa, mutta samalla kaipaan myös luterilaista messua, jossa saan hiljentyä ja tiedän tarkalleen mitä milloinkin tapahtuu. Olennaisena erona myös, se että Suomessa kirkkoon ei tarvitse ottaa korvatulppia. 

Olen myös pohtinut täällä ollessani paljon omaa olemustani. Millainen tyyppi olen ja millaisen kuvan annan Suomesta ja suomalaisuudesta. Monet vaihdossa olleet sanovat kasvaneensa ihmisinä paljon. Tätäkin pohdin, olenko minä nyt kasvanut ihmisenä ja jos olen niin mihin suuntaan. Olenko samanlainen täältä lähtiessäni kuin tänne tullessani? Olenko oppinut mitään uuttaa tai kasvanut ammatillisesti? Aika täällä on saanut minut myös arvostamaan kotona olevia asioita aivan uudella tavalla. Lämmin vesi ja lämmitys eivät enää tunnu itsestään selvyyksiltä. Ystäviäni kaipaan todella paljon. Täällä olisi ollut monta kertaa sijaa kuuntelevalle korvalle ja teelle ja sympatialle myrskyn yllättäessä ulkona konkreettisesti ja aika ajoin myös pääni sisällä. Sanomaton on kaipaukseni myös sulhastani kohtaan. 

Kaikesta tästä huolimatta palaan kotiin monta kokemusta rikkaampana ja jätän muiden tehtäväksi sanoa, olenko nyt kovasti muuttunut ja  kasvanut ihmisenä. Kokemuksia tarjoaa huomenna myös Lontoo, jossa viivimme tiistai-iltaan saakka! Kuinka mahtavaa! Loppuviikosta siis raporttia pääkaupungista. Näihin tunnelmiin. 

PS. Löysin ja ostin hääpukuni!