Ajatuksia...

Heipsan! 

Jäljellä enää n. kasi ja puoli viikkoa ja sitten olen kotona. Aika on kulunut aivan uskomattoman nopeasti, mutta samalla kuitenkin hitaasti. Viikot kuluvat äkkiä, mutta yksittäinen päivä saattaa tuntua ikuisuudelta! Paljon olisi vielä nähtävää ja muutama tuliainenkin on hankkimatta. 

Manchesteriä tulee kyllä ikävä mutta en voi sanoa ikävöiväni harjoittelua, lähinnä omaa tehtävääni täällä. Regeneration-projekti ei ole tähänkään mennessä ottanut tuulta alleen, vaikka ollaan Antin kanssa järjestetty kokouksia ja juostu ympäri Manchesteriä jakamassa mainoksia. Netissäkin on löydettävissä mainoksia, joissa haemme vapaaehtoisia. Antin järjestämä FiFa13-xBox-futisturnaus jäi vaille osanottajia ja oma muotinäytökseni on edelleen malleja vailla. Luulisi että tästä maasta löytyy teinejä, jotka haluaisivat mallata kivoja vaatteita, mutta ilmeisesti eivät ole osuneet minun tielleni.

Taloa, jossa asumme tulee siinä mielessä ikävä, että se on omakotitalo. Mikään ei ole mukavampaa kuin asustella omakotitalossa. Osaan jo ulkoa mille lankuille ei pidä astua, jos haluaa liikkua hiljaa. Vaikka pidän talon ulkoisesta olemuksesta, sen sisustus ja kunto eivät vastaa käsitystäni kivasta tai mukavasta. Keittiössä leijuva outo haju, pistää pohtimaan talon todellista kuntoa. Suihku joka aika ajoin lakkaa toimimasta, ja kämppis joka jälleen kerran päästi kaasun loppumaan, ovat asioita, jotka ajavat pienen ihmislapsen raivonpartaalle tasaisin väliajoin. Luulin tulevani maahan, joka on herran jestas vanha siirtomaavalta ja hyvinvointivaltio!  Paljon pahaa ja kurjuutta on kuitenkin täälläkin tullut nähtyä. 

Alue, jolla H-PANin toimisto sijaitsee on ns. "punaisten lyhtyhen aluetta" ja näin ollen en tykkää liikkua toimiston lähellä yksin ja esimerkiksi sunnuntai aamuisin odottaa muita kuoronjäseniä saapuvaksi, koska vain kuoron johtajalla on Elviksen lisäksi avain toimistoon. Yhtenä aamuna odottaessani muita, taksi pysähtyi kohdalleni ja kysyi odotanko taksia, vastasin etten odota. Taksi lähti ja palasi hetken kuluttua kysymään olenko töissä ja paljonko maksaisi! Tämän jälkeen olen järjestelmällisesti tullut hieman myöhässä, jotten minua toiste luulla katutytöksi. 

Torstaisin meillä on ruokajakelu kodittomille. Osalle kodittomista meidän kohtaamisemme on ainut tilaisuus jutella ja kertoa elämästään. Tarinat ovat karua kuunneltavaa aika ajoin, ja ymmärtämistä vaikeuttaa usein vaikeaselkoinen aksentti. Eläinrakkaana ihmisenä on raastavaa katsoa kuinka osalla kodittomista on koiria. Kun he tulevat ruokajakeluun koira saa kinkut leivän välistä ja omistaja itse syö pelkän leivän. Usein nämä kodittomat pitävät koirastaan parempaa huolta kuin itsestään tai kanssa eläjistään.

Valon pilkahduksia elämään täällä tuovat kuitenkin muutamat kaverit, joita olen onnistunut hankkimaan. Puhuin itseni pitämään kirkon aikana lapsille pyhäkoulua. Pyhäkoululla oli jo valmis kaava, miten toimitaan, joten periaatteessa vain seurailen kaavaa ja katselen muksujen perään. Pyhäkoulu eroaa aika lailla suomalaisesta, sillä täällä ohjelmaan kuuluu mm. kolehti. Vanhemmat antavat rahan muksuille, jotka sitten antavat sen kolehtiin.  Muksut ovat loistavia ja heitä tulee taatusti ikävä!

Tämmöistä pohdintaa mahtui sateiseen (yllätys) maanantai aamuun.

Ps. Kun palaan kotiin, en hetkeen halua nähdä vaaleaa leipää tai jauhelihaa! Ja syön pelkkiä uuniruokia, kun täällä se uuni ei edelleenkään toimi.

Let them know it's Christmas time

Heipsan! 

Tänään koitti paluu takaisin arkiseen aherrukseen. Viime perjantai oli ihana vapaapäivä, sillä äiti ja tämän mies Jukkis ja siskoni Jennimari tulivat tänne! Oli todella kivaa saada viettää viikonloppu heidän kanssaan, pyöriä ympäri Manchesteriä ja tietty syödä ulkona! Ihanaa kun pääsi syömään kivoihin ravintoloihin ja kun joku muu maksoi ruokani, kiitos äiti!

Perjantai sujui lähes kokonaan shoppailua harrastaen. Myös Arndale on jo ajat sitten laittanut joulukoristeet esille, kaiken kaupallisuuden keskeltä löytyi myös jotain kristillistä.

 Lauantaina tarjosin perheelleni hieman kulttuurisia nautintoja. Kävimme katsomassa Manchesterin katedraalia, jota siskoni kutsui kappeliksi. :D Katedraalin vieressä on National Football Museum, jossa siskoni ja Jukkis halusivat käydä. Itse en koko lajista oikeastaan mitään ymmärrä, joten mitään suuria tunteita ei museossa käynti herättänyt. Ihan mielenkiintoista oli kuitenkin.

Tässä näkyy vain murto-osa katedraalista. Katedraali on arkkitehtuuriltaan todella vaikuttava sekä ulkoa että sisältä.

Siinä on muutama jalkapallo. Verkosta roikkui erilaisia helminauhoja. Sen sijaan, että olisin tutkinut noita palloja, tutkin helminauhoja ja pohdin mitä helmiä niissä oli käytetty :D

Lauantaina täällä avattiin joulukatu, joka on aivan täynnä ihania kojuja täynnä erilaisia herkkuja ja käsitöitä ja koruja. Joulukadun kojujen ohella, lähistöllä on myös ihania pikku putiikkeja. Miten olenkin onnistunut kävelemään niiden ohitse, ennen viime viikonloppua. Löysin todella ihanan pienen tee -ja kahvi kaupan, sekä vanhanaikaisen karkkikaupan, jossa karkit on purkeissa! Kyseisestä karkkikaupasta saa myös kauan etsimääni englantilaista toffeeta, fudgea! Niitä oli hyllyllinen täynnä monia eri makuja!  Lauantai-illan ohjelma olikin sitten joulukadun ihmettelyä.

Äiti ja kumppanit tulivat tyhjän matkalaukun kanssa, onneksi. Heidän mukanaan lähti 12kg:n edestä tuliaisia ja vaatteita joita en enää täällä tarvitse, kohti kotia. Samalla he toivat minulle uuden matkalaukun, kun tänne tullessa helläkätiset lenttokenttä-virkailijat olivat onnistuneet hajottamaan matkalaukkuni. Korvausvaatimus lähtee menemään, kunhan kotiin pääsen.

Joulukadun avaamisen myötä, koko Manchester on puettu jouluvalohin ja kaupoissa joulukoristeet ja herkut on olleet myynnissä jo marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Olen ehkä saattanut sortua hankkimaan muutaman kimaltavan joulukoristeen...

Lontoo 5-6.11.2012

Heipsan!

Tässä nyt sitten luvassa kertomuksia kuvien kera Lontoosta. Lisää kuvia voi käydä katsomassa Vaatekaapin puolelta.

Lähdettiin maanantai aamuna bussilla 5.30 kohti Lontoota ja Victoria Stationia. Matka kesti n. viisi ja puoli tuntia ja ainakin allekirjoittanut nukkui suurimman osan ajasta. Sen verran olin hereillä, että näin auringonnousun, mutta nukahdin kyllä pian uudestaan.

Victoria Stationille päästyämme, yritimme ostaa Oystercard-lipun, mutta meille ei myyty kyseistä lippua, koska viivyimme vain kaksi päivää. Jouduimme siis ostamaan sekä maanantaina, että tiistaina päiväliput. Kahden päivän liput kustansivat yhteensä £14, 70. Tiistaina ostin halvemman lipun, sillä liikuin vain keskustan alueella.

Underground tai "The Tube", oli hämmentävän selkeä. Kaikkien kauhukertomusten perusteella ajattelin sen olevan hirveän epäselvä ja supervaikea käsittää, mutta eihän se ollutkaan. Piti vain pitää huolta, että hyppäsi oikeaan suuntaan menevään junaan. En eksynyt kertaakaan :D

Liput saatuamme suuntasimme ensiksi Hyde Parkiin, sillä aurinko paistoi ihanasti aamupäivästä. Tässäpä siis kuvia Hyde Parkista:

 

Siellä oli myös lutuja oravia, jotka söi kädestä 

 

Jousenetkin tulivat ihan viereen ja söivät kädestä 

 

Seuraavalla kerralla, aion kyllä ratsastaa täällä 

 

Hyde Parkista matka jatkui kävellen kohti Buckinghamin palatsia. Matkalla alitimme tien tunnelia pitkin, jossa oli kuvia kuuluisista ihmisistä ja paikoista mm. Hyde Parkista 1800-1900-luvuilta. 

 Buckingham Palace. Huomatkaa lippu eli kuningatar oli kotosalla 

Palatsia vastapäät oli suihkulähde-rakennelma

Palatsilta matka jatkui kävellen kohti Big Beniä.  Lähistöllä sijaitsee myös Westminster Abbey. Ei jaksettu jonottaa sisälle, joten tässä teille ulkokuva. Tässä kohtaa olette varmaan päätelleet, että maanantai kului mukavasti nähtävyyksiä ihailemassa 

Illan pimetessä otimme suunan kohti London Bridgeä. Oli aikas hieno näky tummaa taivasta vasten. Sillalta näkyi myös hienoja ilotulituksia Guy Fawkesin päivän kunniaksi. 

 Meidän hotelli sijaitsi alueella niemeltä Swiss Cottage ja hotellin nimi oli Palmer's Lodge. Yksi yö maksoi 15 € sisältäen aamupalan ja ilmaisen internetin! Hotellihuoneet oli erikokoisia Dormitorioita eli samassa huoneessa nukkui useampi tyyppi. Suihkut ja vessat oli käytävien varrella. Tuli vähän Potter-fiilis, kun jokaiseen kerrokseen pääsi vain tietyllä kulkukortilla ja huoneisiinkin pääsi tietysti vain omalla avaimella. Meidän "tupa" oli huone nr. 205 :D Plus, että käytävillä oli koristeena haarniskoja. Harmi ettei minulla ole tarjota kuvia, sillä kun pääsimme huoneeseen kaaduin sänkyyni ja nukuin hyvät yöunet. 

Tiistaina Antilla oli liput tennis-otteluun, joten minä suuntasin kohti Oxford Streetiä. Kuvia sieltä ja tiistailta ylipäätään  löytyy Vaatekaapin puolelta

Sisäinen svengi ja muita kuulumisia

Heipsan taas!

Aikajuna on kääntynyt jo kotimatkalle. Toisaalta olen siitä äärettömän onnellinen, sillä kaipaan niin monia asioita kotoa. Toisaalta, olen ja viihdyn edelleen täällä Manchesterissä aivan hurjan hyvin. Hulluina hetkinäni, kun Manchester on pukeutunut syksyn sävyihin ja aurinko eksynyt tähän pieneen saarivaltioon, voisin kuvitella asuvani joskus täällä.

Kaupunkina todella pidän Manchestristä. Se on sopivan pieni ja kuitenkin täältäkin löytyy näkemistä ja tekemistä. Aijun kanssa kävimme mm. Imperial War Museum Northissa. Sen näyttelyn jälkeen arvostaa taas rauhan aikaa. Jalkapallo fanille kaupungilla on tarjota kahden joukkueen kotipelejä ja niiden lisäksi Jalkapallo museo sekä tietysti jalkapallolle omistautuneita pubeja.

Fashionistan ja shoppailijan tarpeet täyttää jo moneen kertaan mainitut Arndalen ja Affleckisin ostoskeskukset. Vintagea ja second hand-tavaraa halajavan kannattaa ehdottomasti etsiä tiensä Nothern Quarteriin. Pikku putiikit ja rauhallinen meininki ovat sen kaupungin osan vetovoima. Suomalaisena kaipaan aika ajoin luonnon helmaan ihmettelemaan Taivaan Isän lahjoja. Luonnonkaipuuni Debdalen ulkoipuisto täyttää paremmin kuin hyvin. Salford Quaysin alue on todella "posh" ja mm. BBC:n päämaja sijaitsee siellä. Sinne kannattaa mennä, ihan vain huomatakseen, miten 9 minuutin ratikkamatkan aikana rahalla on merkitystä ja kuinka paljon  alueen hienot talot eroavat Gortonista. 

Pienen matkan päässä Manchesteristä on Liverpool, joka sekin on ihan mukavan oloinen kaupunki. Junalla Lontooseen menee n. 3 tuntia ja bussilla n. 5 tuntia. Noin puolen tunnin junamatkan päässä on Jane Austen fanien sydämiä hellivä alue. Siellä on nimittäin kuvattu BBC:n versio Ylpeys ja Ennakkoluulo -kirjasta. Pemberleyn kartanoa esittänyttä taloa pääsee ihailemaan sekä sisältä, että ulkoa. Talossa on myös mahdollisuus kiskoa ajan vaatteet niskaan ja lähteä vaeltamaan puistoon. Arvatkaa kuka yrittää mahduttaa viimeisille viikoille viisitin sinne!

Kaikesta hyvästä huolimatta, täälläkin on varjopuolensa ja omat arjen murheet. Harjoittelu ei ole ollut sitä mitä tulin täältä hakemaan enkä koe tekeväni mielekästä työtä. Otin Elviksen kanssa yhteen aiemmin tällä viikolla, muotinäytöksen tiimoilta. Olin ajatellut perua koko homman, sillä vapaaehtoisia tuntuu olevan toivottoman vaikea saada. Elvis oli erimieltä ja niin poistun hänen toimistostaan näyttäen vähintäänkin myrskypilveltä. Kolistelin tieni alakertaan, jossa vietin hyvän tovin itkien pois ikävääni ja pahaamieltä. Sieltä palattuani silmät turvoksissa ja punaisina, pistin jälkiraivon puuskassani tuulemaan ja tein aikataulun ja pistin lisää vapaaehtoismainoksia menemään. Nyt sitten toivotaan parasta. 

Talo, jossa asumme tuottaa tasaisin väliajoin myös huolta ja murhetta. Kaasu- ja sähkö on riippuvainen säännöllisistä "täytöistä", eli rahan lisäämisestä mittariin. Tästä on vastuussa kämppäkaverimme David. Hän on kuitenkin välillä pitkiäkin aikoja poissa ja aika ajoin, usein sunnuntaisin, saan huomata kaasun loppuneen. Tämä tarkoittaa sitä, että myös lämpimän veden ja lämmityksen tulo loppuu. Talot täällä on jo valmiiksi kylmiä ja lämmityksen ja lämpimän veden puute lisää palelun määrää. Meidän keittiön ikkuna, ei mene kiinni, vääntyneen raudan takia, eli keittiössä on todella kylmä. Elviksen tuttava on jo pariin kertaan käynyt sytyttämässä keskuslämmityksen uudelleen. Käytännössä tiedämme kaikki miten se tehdään, mutta kahden viikonm yrittämisen jälkeen ainakin minä olen luovuttanut. Sillä Elviksen tuttavalla on taikaa käsissään.  Talossa on myös jonkun verran varmaan hometta. En kuitenkaan ole huomannut saaneeni mitään oireita täältä. Tähän voi vaikuttaa se, että loppujen lopuksi talossa tulee vietettyä aika vähän aikaa. 

Lisämurhetta tarjoaa myös suihku. Se on tällä hetkellä rikki, eli peseytyminen tapahtuu mökkityylillä; Lämmintä vettä sankoon, sanko yläkertaan, siellä läträtään vesi sopivaksi ja sitten pesulle. Sanko riittää juuri ja juuri hiusten ja vartalon pesuun. Hoitoainetta on turha kuvitella laittavansa, tai saa lämmittää toisen sangollisen vettä, ja siihen kuulkaa menee tovi jos toinenkin.  

H-PANin yhteydessä oleva Source Of Life-kirkko, aiheuttaa myös tunteiden vuoristorataan. Laulan sinnikkäästi kuorossa ja alan pikkuhiljaa oppia kappaleet. Kuitenkin huonona päivänä koti-ikävän myllertäessä, pienikin epäonnistuminen tuntuu ylitsepääsettömältä. Tänään kuitenkin huomasin jotain muuttuneen. Osasin, svengasin ja nautin siitä mitä tein aivan tavattoman paljon. Olen alkanut löytää omaa sisäistä svengiäni. Afrikkalais-mausteinen kirkkomeininki on kerrassaan mahtavaa, mutta samalla kaipaan myös luterilaista messua, jossa saan hiljentyä ja tiedän tarkalleen mitä milloinkin tapahtuu. Olennaisena erona myös, se että Suomessa kirkkoon ei tarvitse ottaa korvatulppia. 

Olen myös pohtinut täällä ollessani paljon omaa olemustani. Millainen tyyppi olen ja millaisen kuvan annan Suomesta ja suomalaisuudesta. Monet vaihdossa olleet sanovat kasvaneensa ihmisinä paljon. Tätäkin pohdin, olenko minä nyt kasvanut ihmisenä ja jos olen niin mihin suuntaan. Olenko samanlainen täältä lähtiessäni kuin tänne tullessani? Olenko oppinut mitään uuttaa tai kasvanut ammatillisesti? Aika täällä on saanut minut myös arvostamaan kotona olevia asioita aivan uudella tavalla. Lämmin vesi ja lämmitys eivät enää tunnu itsestään selvyyksiltä. Ystäviäni kaipaan todella paljon. Täällä olisi ollut monta kertaa sijaa kuuntelevalle korvalle ja teelle ja sympatialle myrskyn yllättäessä ulkona konkreettisesti ja aika ajoin myös pääni sisällä. Sanomaton on kaipaukseni myös sulhastani kohtaan. 

Kaikesta tästä huolimatta palaan kotiin monta kokemusta rikkaampana ja jätän muiden tehtäväksi sanoa, olenko nyt kovasti muuttunut ja  kasvanut ihmisenä. Kokemuksia tarjoaa huomenna myös Lontoo, jossa viivimme tiistai-iltaan saakka! Kuinka mahtavaa! Loppuviikosta siis raporttia pääkaupungista. Näihin tunnelmiin. 

PS. Löysin ja ostin hääpukuni!